Historia

Seipäjärvi on Sodankylän kunnassa sijaitseva perinteinen lappilainen kylä, jonka historia ulottuu satojen vuosien taakse, ja se tunnetaan erityisesti hyvin säilyneestä rakennuskannastaan ja elävästä kyläyhteisöstään.

Historiikki: Elämänmakua ja selviytymistä Seipäjärvellä

Varhaiset vaiheet ja asutuksen synty

Seipäjärven alueella on ollut asutusta ja eränkäyntiä jo kauan ennen varsinaisen kyläyhteisön muodostumista. Kuten koko Sodankylän alueella, varhaisimmat asukkaat olivat saamelaisia, joiden elämä kietoutui tiiviisti luonnon kiertokulkuun, poronhoitoon, metsästykseen ja kalastukseen. Suomalaisen uudisasutuksen levitessä pohjoiseen 1700- ja 1800-luvuilla myös Seipäjärven rannoille alkoi syntyä pysyvämpiä asutuksia. Alueen sukujuuret, kuten Seipäjärvi-sukunimi, esiintyvät jo varhaisissa asiakirjoissa, mikä kertoo asutuksen vakiintuneisuudesta.

Elinkeinot ja arki

Kylän elämä on perinteisesti perustunut omavaraisuuteen ja luonnon tarjoamiin resursseihin. Maatalous, karjanhoito, metsästys, kalastus ja metsätyöt ovat olleet keskeisiä elinkeinoja. Kylän sijainti tarjosi hyvät puitteet näihin toimeentulon muotoihin ja yhteisö eli pitkään varsin eristyneenä muista keskuksista. Tämä eristyneisyys on osaltaan vaikuttanut kylän ainutlaatuisen kulttuuriympäristön säilymiseen.

Säilyminen Lapin sodassa

Yksi Seipäjärven historian merkittävimmistä piirteistä on kylän kohtalo Lapin sodassa (1944–1945). Kun saksalaiset joukot perääntyessään polttivat suuren osan Lapin kylistä ja asutuskeskuksista, Seipäjärvi säästyi tuholta. Kylän syrjäinen sijainti ja sen aikaiset heikot kulkuyhteydet olivat todennäköisesti keskeisiä syitä siihen, että polttokäskyä ei toteutettu täällä.

Paikallisen perimätiedon mukaan saksalaiset sotilaat eivät sytyttäneet Seipäjärveä tuleen, koska he olivat tekemisissä kyläläisten kanssa ja suhtautuivat heihin myötätuntoisesti. Kylätien alkuun asetettiin kyltti ”kylä tuhottu”, ja kylän laidalle sytytettiin suuri rengaspino palamaan — tarkoituksena luoda vaikutelma tuhotusta kylästä vaikka rakennukset jätettiin koskematta.

Kylätien varrella oli sodan aikana myös kolme venäläisten sotavankileiriä, joita saksalaiset vartioivat. Leirit ovat sittemmin kadonneet metsän sisään, mutta niiden sijainnit ja tapahtumat tunnetaan kylän historiassa.

Tien varressa sijaitsee edelleen pieni venäläisten sotavankien hautausmaa. Se on aidattu alue, jossa on kyltti sekä suomeksi että venäjäksi. Paikalla käy ajoittain omaisia ja muita vierailijoita muistamassa sinne haudattuja vainajia.

Nykyaika

Vaikka 1960-luvun suuri muuttoliike maalta kaupunkeihin ja Ruotsiin vähensi Seipäjärven asukaslukua, kylä ei koskaan autioitunut kokonaan. Nykyisin Seipäjärvi tunnetaan rauhallisena ja luonnonläheisenä asuin- ja vierailukohteena. Kylässä toimii aktiivinen kyläyhdistys, joka ylläpitää yhteisöllisyyttä ja järjestää toimintaa.

Aluetta arvostetaan erityisesti sen monipuolisista luontomahdollisuuksista. Innokas luonnossa liikkuminen – kävely, retkeily ja vaarojen rinteillä kulkeminen – on edelleen olennainen osa kylän arkea. Seipäjärven ympäristö tarjoaa hyvät mahdollisuudet metsästykseen, kuten metsäkanalintujen, hirvien ja pienpetojen pyyntiin.

Kalastus on alueella merkittävä harrastus. Heittokalastuksen ja pilkkimisen lisäksi Seipäjärvellä harjoitetaan perinteistä verkko- ja katiskakalastusta, joita tehdään sekä ravinnon hankkimiseksi että osana paikallista luontokulttuuria.

Myös marjastus, sienestys ja luonnontuotteiden keruu ovat vahvasti läsnä. Alueelta löytyy runsaasti puolukkaa, mustikkaa, hillaa ja katajaa, sekä luonnonyrttejä ja kasveja. Lisäksi naavan, pakurin ja muiden luonnon raaka-aineiden kerääminen on lisääntynyt ja tukee omavaraisuutta sekä luontosuhdetta.

Seipäjärven nykypäivä on tasapaino perinteisen luontoyhteyden ja rauhallisen asumisen välillä – paikka, jossa luonnossa liikkuminen ja luonnon hyödyntäminen ovat edelleen osa jokapäiväistä elämää.

Museovirasto on dokumentoinut Seipäjärven kyläympäristöä ja se on tunnustettu osaksi Lapin arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä. Kylä tarjoaa kävijöilleen palan aitoa, mennyttä aikaa ja elävää lappilaista perinnettä.

Seipäjärven omia ihmisiä

Taiteilija Toivo Pekkala

Seipäjärvi on ollut Taiteilija Toivo Pekkalalle ennen kaikkea paikka, jossa hänen suhteensa maisemaan ja tekemiseen on muotoutunut. Kyse ei ole yksittäisestä aiheesta tai motiivista, vaan ympäristöstä, joka on vaikuttanut hänen tapaansa hahmottaa tilaa, valoa ja hiljaisuutta kuvataiteessa.

Pekkalan työskentelyä leimaa rauhallinen ja harkittu lähestymistapa. Seipäjärven maisema – avoin vedenpinta, loivat vaarat ja vuodenaikojen selkeät vaihtelut – on tarjonnut tälle luontevan kehyksen. Maisema ei ole näyttäytynyt dramaattisena tai ylevänä, vaan arkisena ja pysyvänä. Tämä pysyvyys on heijastunut hänen teoksiinsa pelkistettyinä sommitelmina ja niukkana värinkäyttönä.

Seipäjärven merkitys näkyy erityisesti siinä, miten Pekkala käsittelee tilaa. Horisontti on usein vakaa ja selkeä, ja kuvan rakenne perustuu tasapainoon ennemmin kuin jännitteeseen. Valo ei ole korostettua, vaan osa kokonaisuutta, joka tukee maiseman rauhallista luonnetta. Näin Seipäjärvi toimii esimerkkinä ympäristöstä, jossa katse saa viipyä ilman tarvetta tulkita tai selittää.

Taiteellisessa mielessä Seipäjärvi on Pekkalan tuotannossa paikka, jossa maisema ja kokemus kohtaavat. Ihmisen suora läsnäolo jää usein taka-alalle, mutta maisema kantaa merkkejä katsomisesta ja olemisesta. Tämä tekee Seipäjärvestä enemmän kuin kuvattavan kohteen: siitä tulee lähtökohta ajattelulle, jossa taiteen tehtävä on havainnoida ja jäsentää, ei korostaa tai dramatisoida.

Tässä mielessä Seipäjärvi asettuu Pekkalan työssä pysyväksi viitepisteeksi. Se on ympäristö, joka on vaikuttanut hänen taiteellisiin valintoihinsa pitkällä aikavälillä ja jättänyt jälkensä hänen tapaansa käsitellä maisemaa – rauhallisesti, hillitysti ja keskittyen olennaiseen.

Seipäjärven musiikkiperinne

Seipäjärven musiikkiperinne on näkynyt myös yksittäisissä, paljon kertovissa tapahtumissa.
Eräs kylän asukkaista on rakentanut itse viulun, mikä osoittaa, kuinka tärkeänä musiikkia on pidetty. Soittimen tekeminen omin käsin kertoo tarpeesta, käsityötaidosta ja halusta musiikkiin silloinkin, kun valmiita soittimia ei ole ollut helposti saatavilla.

Toisaalta historiaan on kuulunut myös ristiriitoja. Yhdessä talossa talon emäntä on perimätiedon mukaan uskonnollisiin syihin vedoten käskenyt haitarin, niin sanotut ”pirunkeuhkot”, pois talosta. Tämä kuvaa sitä, miten musiikki on herättänyt voimakkaita tunteita ja mielipiteitä: toisille se on ollut välttämätön osa elämää, toisille taas hengellinen tai moraalinen kysymys.

Nämä vastakkaiset esimerkit täydentävät kuvaa Seipäjärven musiikkiperinteestä. Ne osoittavat, että musiikki ei ole ollut kylässä yhdentekevää, vaan merkityksellinen ja voimakkaasti koettu osa arkea, joka on sekä yhdistänyt että jakanut ihmisiä.

Seipäjärveltä käsin on käyty soittamassa laajasti myös kylän ulkopuolella, aina Ylä-Lappia myöten erilaisissa juhlissa ja tilaisuuksissa. Tämä kertoo siitä, että paikallinen osaaminen on ollut kysyttyä ja että Seipäjärven musiikki on ollut osa laajempaa alueellista kulttuuria.

Musiikkiperinne jatkuu Seipäjärvellä edelleen vahvana. Soitto ja laulu ovat säilyneet osana kylän elämää sukupolvelta toiselle, ja musiikki kuuluu yhä arkeen ja juhlaan luonnollisella tavalla.

 

Voit myös lähettää oman kertomuksesi Seipäjärven historiasta, ihmisistä tai tapahtumista niin laita viestiä sähköpostiin seipajarvikoranuskatve@gmail.com.